perjantai 1. kesäkuuta 2012

Lohko D - Sekasortoa, alisuorittajia ja yllättäjiä

D-lohkossa pelaavat edellisten MM-kisojen kriisijoukkue ja sitten rajusti uudistunut Ranska, jalkapallon emämaa ja arvokisojen alisuorittaja Englanti, aina yllättävä Ruotsi, sekä toinen isäntämaa Ukraina. Lienee selvää, että jatkajakaksikko löytyy kolmikosta Ranska, Ruotsi, Englanti, mutta vaikeampaa on ennustaa, mikä kolmesta kovasta putoaa alkulohkon jälkeen pois.

Englanti: Ei mainittavaa menestystä sitten vuoden 1966 MM-kullan. Tuntuu, että vaikka valioliigaa pidetään maailman kovimpana sarjana, niin englantilainen futis noin muuten menee vain alaspäin koko ajan. Näköpiirissä ei ole suuri englantilaisia maailmantähtiä Wayne Rooney'ta lukuunottamatta ja hänkin on pelikiellon takia sivussa kahdesta ensimmäisestä ottelusta. Todella ympäripyöreä joukkue.

Joe Hart pelasi hyvän kauden Manchester Cityn maalilla, mutta arvokisoissa ja muutenkin Englannin maalivahdin paikka on ollut tuulinen viime aikoina. Saa nähdä, kestääkö Hart paineet, vai lipsahtaako häneltäkin se yksi helppo jossain kohtaa, joka kaataa Englannin haaveet. Keskuspuolustuksesta löytyy kaksikko John Terry - Gary Cahill, joista toinen on ryvettynyt skandaaleissa ja toinen on tällä tasolla kokematon, penkiltä löytyvät Joleon Lescott ja Phil Jagielka, jotka pystyvät paikkaamaan, mutta mihin asti se riittää. Laitapakkeina aloittanevat Glen Johnson ja Ashley Cole, penkillä on vielä vasemmalle vaihtoehtona Leighton Baines. Keskikentän keskusta rakentunee Steven Gerrardin ja Scott Parkerin ympärille, laidoilla nähtäneen Ashley Young, Theo Walcott tai James Milner. Toivottavasti myös nuori Alex Oxlade-Chamberlain saa mahdollisuutensa. Kuten sanottua, Rooney on kahdesta pelistä pois, joka jättää noihin peleihin käytännönmahdollisuudeksi joko pelata 4-5-1 ryhmityksellä, tai kärkiparilla Jermain Defoe - Andy Carroll, joista molemmat on kuuluja paikkojen tuhlailusta. Viimeistely tulee siis ainakin alussa olemaan Englannin suurin ongelma.

Ranska: Vuoden 1998 maailmanmestari ja 2000 EM mestari on mestaruusvuosiensa jälkeen tehnyt tasaista ylös-alas-liikettä, pudoten alkulohkossa, selviten finaaliin ja jälleen pudoten alkulohkossa 2010. Onko nyt siis taas aika menestyksen? Mahdollisuudet siihen ainakin on, mutta kova alkulohko voi osoittautua esteeksi.

Maalivahtipuoli on kunnossa, kaksi samantasoista vaihtoehtoa Hugo Lloris ja Steve Mandanda takaavat sen. Kumpi vain voi pelata ja homma toimii. Puolustukseen on tarjolla Patrice Evra, Gael Clichy, Philippe Mexes, Adil Rami, Laurent Koscielny, Mathieu Debuchy ja Anthony Reveillere, kaikki eurocupeissa pelanneita ja kokeneita pelureita, joten paperilla homma on kunnossa, kuten aikaisempinakin vuosina. Keskikentän pohjalle löytyy hyvän kauden Newcastlessa pelannut Yohann Cabaye ja kokenut Alou Diarra, pelinrakentelusta vastaavat Samir Nasri ja Franck Ribery, hyökkäyksestä löytyy Karim Benzema ja tämän kauden Ranskan Ligue 1 sensaatio Olivier Giroud, jonka soisi saavan mahdollisuuden. Valmentaja Laurent Blanc pudotti kalkkiviivoilla joukkueesta toisen pelintekijän, Yoann Gourcuffin, jonka itse olisin joukkueeseen valinnut. Nykyisellään joukkue ei kestä Nasrin poissaoloa. 

Ruotsi: Ruotsi voitti MM-pronssia 1994, jonka jälkeen on ollut aavistuksen hiljaisempaa, nyt alkulohko tarjoaa mahdollisuuden edetä jatkopeleihin ja valmentaja Erik Hamrenin uusi pelisysteemi onkin harjoituspeleissä toiminut varsin hyvin. Ruotsi on potentiaalinen jatkoonmenijä ja vaarallinen vastus niin Ranskalle kuin Englannillekin, sen takaa Zlatan Ibrahimovic, joka pystyy ratkomaan otteluita joskus yksinkin.

Isokokoinen ja ulottuva Andreas Isaksson on ollut viime vuosina tuttu ja turvallinen näky Ruotsin maalilla ja kantanee luotettavasti torjuntavastuun tänäkin kesänä. Puolustuksesta löytyy luotettava Olof Mellberg, jonka kanssa toppariparin todennäköisesti muodostaa Italian Genoassa pelaava Andreas Granqvist. Laitapuolustajien paikoista kilpailevat Blackburnin Martin Olsson, Celticin Mikael Lustig sekä Anderlechtin vauhtikone Behrang Safari. Keskikentällä peliä tekevät ja tasapainottavat luultavasti Kim Källström, Anders Svensson, Rasmus Elm ja Sebastian Larsson. Vaihtopenkiltä vaihtoehtoja tuovat Chrisian Wilhelmsson ja Emir Bajrami. Valmentaja Hamren on harjoitustteluissa ajanut onnistuneesti sisään taktiikkaa, jossa Ibrahimovic pelaa vähän kärjessä pelaavan Johan Elmanderin alapuolella, todennäköisesti tämä on myös asetelma kisojen alussa. Muita kärkivaihtoehtoja ovat kotimaassa edelleen pelaava Tobias Hysen, PSVn Ola Toivonen ja Markus Rosenberg.

Ukraina: Toinen isäntämaa Ukraina ei varmasti ole tyytyväinen arvontatulokseen, sen verran kovaan alkulohkoon se joutui. Tämän takia sen rooliksi jäänee enemmänkin isompiensa kiusaaminen ja sillä saattaakin olla oma roolinsa jatkopaikkataistelussa, jos se pystyy ottamaan yllätysvoiton tai aiheuttamaan tasapelillä pistemenetyksiä muille. Kotiyleisö on varmasti tukena, joka voi poikia yksittäisen yllätyksen. 

Ennen kisoja uutisoitiin maalivahtiongelmasta, kun maajoukkueen pitkäaikainen ykköstorjuja Oleksandr Shovkovsky loukkaantui, mutta nyt ennakkokaavailuissa ykkösvastuuta kantava Andriy Pyatov on ihan pätevä korvaaja, hän torjui muumuassa pari vuotta sitten Shakhtar Donetskin Mestareiden Liigassa pudotuspeleihin. Puolustuslinja koostuu juurikin Shakhtarin ja Kiovan Dynamon pelaajista, kuten suurilta osin koko joukkue. Keskikentän tunnetuin pelaaja eurooppalaisittain lienee Bayern Münchenissä pelaava Anatoli Tymoshtshuk, jonka harteille tasapainotus yhdessä Ruslan Rotanin kanssa jää. Kolmas mielenkiintoinen nimi keskikentällä on suhteellisen taitavasti hyökkäyssuuntaan pelaava Oleg Gusev. Hyökkäys on rakennettu nykyukrainan jalkapalloikonin Andrei Shevchenkon ympärille. Häntä täydentää Artem Milevski sekä harjoitusotteluissa maalinteossa pitkästä aikaa maajoukkuetasolla onnistunut Andrei Voronin. Nuori Andrei Jarmolenko saanee myös mahdollisuutensa.

Lohkon kaksi jatkopaikkaa on ennakkoon vaikeasti ennustettavissa, mutta Ranska lienee toinen jatkajista. Toisen jatkopaikan suhteen arvioni kallistuu Ruotsin puolelle, koska Englannin tärkein pelaaja, Wayne Rooney, on pelikiellossa kahdesta ensimmäisestä ottelusta juuri kovimpia vastustajia, Ranskaa ja Ruotsia vastaan.   

13 kommenttia:

  1. Englanti on surkea, Ranska menee varmasti jatkoon mutta uskon vahvasti että Ukraina vie toisen paikan

    VastaaPoista
  2. Ukrainan osittain yllättävä voitto sekoittanee pakkaa kyllä, Ruotsin mahdollisuudet heikkenivät sen myötä huomattavasti ja kun muistetaan, että Rooney palaa kehiin päätöspeliin, on todennäköistä, että Englanti ottaa siitä 3 pistettä ja menee lopulta kuitenkin jatkoon. Saa kuitenkin nähdä...

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitän ja kumarran. Alkulohkojen jälkeen voisi kirjoittaa yhteenvedon ja pudotuspeleistä voisi myös otteluraportteja rustailla, jos blogiin saadaan enemmän lukijoita ja keskustelijoita.

      Jos tämä EM-blogi onnistuu, niin syksymmällä voisi kirjoitella eurosarjoista ennakoita ja ehkä jotain muutakin, katsotaan nyt, onko kiinnostusta ja kuinka aikaa riittää.

      Poista
    2. kirjotteleppa ihmeessä niin on aina välistä muutakin lukemista kuin tuota MV paskaa(jota on toisaalta aika hauska lukea..)

      Poista
    3. Palaute otettu vastaan ja laitettu harkintaan, kiitos.

      Poista
  4. Täys luuseri veikkaus. Ruotsi on ihan shaisse. Muutenkin huono blogi. Tylsä, liikaa yritystä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, toki kehitysideoita olisin mielelläni ottanut vastaan.

      Jos humoristisempaa tekstiä haluaa lukea, niin kannattaa suunnata Messinvihaajan kirjoittamaan huumoriblogiin.

      Poista
  5. eipä täällä näy paljon porukkaa olevan

    VastaaPoista
  6. Kui et ole kirjoitellut enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen mennyt bloggeriin liikenevä aika noille Messinvihaajan jutuille naureskellessa :D

      Olisihan sitä voinut Espanjan mestaruudesta jonkun kehukirjoituksen väsätä, mutta sen verran vähän on ollut kävijöitä blogissa, etten sitten viitsinyt.

      Syksymmällä voisi ehkä isommista euroliigoista jotkut ennakkopaketit väsätä, ainakin isoimpien joukkueiden puolesta. Saa nyt nähdä.

      Poista
    2. : ) joo, siihen huumoriblogiin menee aikaa

      Poista
  7. varsin hedelmällinen blogi.

    VastaaPoista