perjantai 1. kesäkuuta 2012

Lohko B - Keskieurooppalainen jalkapallo vastaan Portugalilainen teatteri

B-lohko on ennakkoon hyvin kovatasoinen, mukana Hollanti, Saksa, Portugali ja Tanska. Joukkueiden nimilistoja tarkasteltaessa vahvimmiksi voisi ennakkoon arvioida Hollannin ja Saksan, mutta Portugali voi yllättää. Tanskalle jää todennäköisesti lohkossa kiusaajan rooli. Luvassa kuitenkin monta huippuottelua, joissa pääsemme ihastelemaan nuoria ja taitavia pelaajia, sekä hienoja yksilösuorituksia.

Hollanti: Hollannilta löytyy ehkä ennakkoon koko kisojen vaarallisin hyökkäyskalusto, eikä puolustuskaan ole ainakaan vielä osoittautunut isommaksi ongelmaksi. MM 2010 kisojen alla olin skeptinen puolustuksen suhteen, mutta maalivahti Stekelenburg sekä topparipari Mathijsen - Heitinga osoittautui yllättävänkin hyväksi. Samasta puolustuslinjasta on vielä oikealla mukana Gregory Van Der Wiel ja vasemmalla Wilfred Bouma on ihan kelpopelaaja. Keskikentän pohjalta löytyy todellista rappaajaa Mark Van Bommelin ja Nigel De Jongin muodossa, myös Stijn Schaars ja Kevin Strootman pystyvät paikkaamaan, jos ja kun avauksen miehille tulee kisojen jatkuess apelikieltoja varoitustilin täyttymisen vuoksi. Hyökkäykseen on laittaa Van Der Vaartia, Sneijderia, Robbenia, Van Persietä, Huntelaaria, Kuytia ja niin edelleen. Valmentaja Van Marwijkilla on töitä löytää sopiva hyökkäyskoostumus.

Portugali: Portugali on vaikea arvioitava, vastakohtien joukkue. Löytyy paljon taitoa, löytyy teatteriin keskittyviä pelaajia, löytyy sikailijoita. Joukkueen otteluissa voi tapahtua mitä tahansa huikeista yksilösuorituksista joukkotappeluihin. Potentiaalia on mennä vaikka jatkoon lohkosta, mutta joukkue on niin räjähdysaltis, että saa nähdä.

Maalivahtipeli on arvoitus, vaikea sanoa etukäteen kuka torjuntavastuun ottaa. Keskuspuolustukseen löytyy vaihtoehtoja: Pepe, Bruno Alves, Rolando, Ricardo Costa ja ainakin vasemmalle laidalle Fabio Coentrao. Pepeltä ja Coentraolta olemme nähneet viimeisen kauden aikana rajujakin ylilyöntejä, saa nähdä, kuinka käy nyt. Keskikentän keskusta on miehitetty Raul Meirelesillä, Miguel Velosolla ja Joao Moutinholla, joten se osasto lienee kunnossa. Hyökkäyksessä viilettävät Nani ja Cristiano Penal...siis Ronaldo. Ei myöskään sovi unohtaa Ricardo Quaresmaa, joten taitoa kyllä löytyy. Jää nähtäväksi, saadaanko sitä hyötykäyttöön, vai meneekö homma kaatuiluksi.

Saksa: Rajusti nuorentunut Saksa on yksi kisojen ehdottomista ennakkosuosikeista ja monelle pelipaikalle on kovaa tunkua. Joukkueen odottaisi ehdottomasti menevän jatkoon ja pelaavan iloista, hyökkäävää ja pallonhallintaan perustuvaa futista tehokkaastikin, joukkueessa on kuitenkin muutamia heikkoja kohtia, joihin vastustaja voi iskeä ja jotka voivat kaataa unelmat mestaruudesta.

Maalivahtipeli on Manuel Neuerin avulla kunnossa, ehkä jopa kisojen paras ennakkoon. Puolustuslinja on ehkä Philipp Lahmia lukuunottamatta aavistuksen kokematon, joka voi osoittautua ongelmaksi, jää nähtäväksi, kuinka Boateng, Badstuber, Höwedes ja Hummels onnistuvat. Keskikentän pohja on kunnossa kiitos juuri kuntoutuneen Bastian Sweinsteigerin ja Sami Khediran. Valmentaja Joachim Löwillä on positiivinen ongelma hyökkäyskalustonsa kanssa, kun on varaa valita Podolskista, Mülleristä, Gomezista, Klosesta, Götzestä, Özilistä, Kroosista ja Reusista. Mario Gomez on potentiaalinen maalikuningas, mutta hänellä on taipumus myös tuhlailla paikkoja, kuten kevään seurajoukkuepeleissä näimme, saa nähdä, kuinka kisoissa käy.

Tanska: Juutit voittivat kultaa Laudrupin veljesten aikaan 1992, mutta sen jälkeen on ollut aika hiljaista lopputurnausmenestyksen saralla. Kova alkulohko koitunee kohtaloksi myös tälläkin kertaa, vaikka joukkueesta löytyykin muutamia mielenkiintoisia nuoria ja lupaavia pelaajia, kuten toppari Simon Kjaer ja keskikentän pelintekijä Christian Eriksen.

Maalivahtipeli on hieman arvoitus Thomas Sörensenin loukkaannuttua, mutta Anders Lindegaard pelasi ihan hyvin ne ottelut, jotka Manchester Unitedissa kauden aikaan pääsi pelaamaan. Topparipari Kjaer, Daniel Agger tuo kuitenkin turvaa eteen. Keskikentän pohjalle löytyy tasapainottamaan Christian Poulsen ja William Kvist, pelinrakentelusta vastaa jo edellä mainittu Eriksen. Hyökkäys rakentuu vahvarakenteisen target-pelaaja Nicklas Bendtnerin ja nopean laiturin Dennis Rommedahlin ympärille, Michael Krohn-Dehli tarjoaa tulitukea. Hyökkäyssuuntaan vaihtoehtoja tarjoavat myös Michael Silberbauer ja Thomas Kahlenberg.

B-lohko on kimurantti arvioitava kolmen kovan takia, lisäksi Tanska saattaa sekoittaa soppaa huomattavastikin, jos pystyy ottamaan jonkun voiton tai kiusaamaan tasapeleillä isompiaan. Ei sovi myöskään unohtaa, että Tanska jätti karsinnassa Portugalin taakseen ja jatkokarsintaan. Todennäköisin jatkajakaksikko on Hollanti ja Saksa, joiden keskinäinen järjestys ratkeaa keskinäisessä ottelussa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti