perjantai 1. kesäkuuta 2012

Blogin avaus

Meillä on ollut ihan mielenkiintoisia keskusteluita tässä menneen jalkapallokauden ja oikeastaan aikaisempienkin kausien aikana niin täällä, kuin myös YLEn kommenttipalstojen puolella. Olen saanut vastaanottaa useampiakin pyyntöjä luoda blogi, jossa käsitellä asiantuntevammalla otteella jalkapalloa lajina, seurata tiettyjä joukkueita ja isoja otteluita, kommentoida ja niin edelleen. Lupauduin ottamaan asian harkintaani ja palaamaan asiaan ennen kesän EM kisoja ja tässä sitä nyt ollaan. Katsotaan, mitä tästä tulee, käykö blogin sivuilla ihmisiä lukemassa ja ennen kaikkea, jättävätkö ihmiset kommentteja, joista syntyy keskustelua.

Tämä EM-jalkapalloblogi on nyt siis ensimmäinen ja tietyllä lailla kokeiluluonteinen. Aloitan sen käymällä jokaisen alkulohkon läpi ennakkoluonteisesti ja arvioimalla jokaisen joukkueen lävitse, sekä ennustamalla, mitkä joukkueet jatkavat eteenpäin, vaikka yhtäkään ottelua ei vielä ole pelattu. Pyrin itse kisojen aikana kirjoittamaan mahdollisuuksien mukaan ottelukatsauksia, mutta lupaan, että vähintään alkulohkojen jälkeen tulee tarkempi katsaus ja pudotuspeleistä viimeistään tulee tulemaan tarkempia katsauksia. Kannustan kaikkia tulemaan mukaan keskusteluun asiallisella ja asiantuntevalla asenteella. Toisten nimittelyä, trollaamista ja muuta asiaankuulumatonta ei tulla suvaitsemaan, kyseisenlaiset viestit tullaan poistamaan ilman erillistä varoitusta! 

Niitä, joita blogin pitäjän ja lajin välinen suhde kiinnostaa, voin hieman valoittaa historiaa. Blogin pitäjä on syntynyt vuonna 1986 ja hän on seurannut ja harrastanut lajia innostuneesti, liki intohimoisesti, jo vuodesta 1994. MM kisat 1994 ovat ensimmäiset, joita muistan seuranneeni ja joista minulla on muistikuvia. Niistä kisoista jäi päällimmäisinä mieleen kolme pelaajaa: Romanian Gheorghe Hagi, Bulgarian ja koko kisojen maalitykki Hristo Stoichkov, sekä Brasilian maailmanmestaruuteen johdattanut Romario. Heidän suorituksiaan oli 8 vuotiaana nassikkana upeaa seurata ja niitä pyrittiin sitten itse kentällä kopioimaan mahdollisimman hyvin, usein heikoin lopputuloksin. Näistä pelaajista alkoi myös oman suosikkiseuran, FC Barcelonan, fanittaminen. Jokainen noista pelaajista pelasi 90-luvun puolivälin tienoilla Barcelonassa ja siitä se sitten lähti, Barcan seuraaminen ja kannattaminen, joka jatkuu edelleen. Toki silloin seurattiin myös Valioliigaa, jota lauantai-iltapäivisin YLE tv2-kanavalta pääsi katsomaan, oma suosikki oli tuohon aikaan Jürgen Klinsmannin edustama Tottenham Hotspur. Tuo kannatussuhde on sittemmin jälleen heräillyt henkiin viimevuosina kiitos Gareth Balen, Rafael Van Der Vaartin, Luca Modricin ja Scott Parkerin.

Tämän pidemmittä jorinoitta aletaanpa itse asiaan. Seuraavaksi käsittelyssä siis ennakkoarvioineen EM 2012 kisojen alkulohkot. Sana on vapaa, kommentoikaa, kiistelkää, luokaa keskustelua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti